Paronitar puussa

Anja Snellman käsittelee viimeisimmässä, kovasti elokuvaa Thirteen muistuttavassa romaanissaan jälleen kriittisesti naisen asemaa länsimaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa - tällä kertaa lapsiprostituution näkökulmasta. Kolme eri henkilöä kertoo omasta näkökulmastaan tarinan kadonneesta Jasmin Martinista, lemmikkikaupan tytöstä. Jasmin on kiltti ja koulussa menestyvä tyttö, joka ajautuu murrosiän kuohuissa mukaan lemmikkikaupan suojissa toimivan, nuoriin tyttöihin erikoistuneen seksibisneksen toimintaan. Tarina alkaa, kun Kastajaksi itseään kutsuva mies iskee silmänsä Jasminiin ja sieppaa tytön mukaansa. Ääneen pääsevät vankeudessa nuoreksi aikuiseksi kasvaneen Jasminin lisäksi tytön äiti sekä Randi, nuorukainen, joka tulee paremman elämän toivossa Suomeen ja päätyy isoveljensä vanavedessä pyörittämään wet bed clubia.

Syyttävän sormensa Snellman kohdistaa muun muassa Internettiin, jonka kautta on helppoa levittää ja löytää kyseenalaista ja rikollista materiaalia. Populaarikulttuuri poptähtineen ja televisiosarjoineen luo vääristyneitä malleja ja paineita siitä, millainen naisen pitäisi olla. Vanhemmat ovat välinpitämättömiä eivätkä huomaa omilta ongelmiltaan lapsiaan. Kristinuskokin saa oman osansa kritiikistä: Kastajan halu määritellä ja nimetä uudelleen sieppaamansa tyttö, joka edustaa syntistä seksuaalisuutta, muistuttaa Raamatun luomiskertomuksesta.

Kyseessä ei siis ole varsinaisesti iloinen joululomaromaani, mutta Snellmanin varmaa ja mukaansatempaavaa kerrontaa lukee (tai tässä tapauksessa kuuntelee) mielellään. Snellman varioi luontevasti keskeisintä teemaansa - naisen seksuaalisuutta - ja käsittelee siten aihetta eri näkökulmista. Päähenkilön gynekologi-äiti kertoo esimerkiksi siitä maanantaipäivästä, jolloin hän vastaanotollaan tajusi tyttärensä kadonneen. Samalla lukijalle esitellään laaja kavalkaadi erilaisissa elämäntilanteissa olevia naisasiakkaita.

Välillä tulee kuitenkin tunne, etteivät romaanin henkilöhahmot ole kaikin puolin uskottavia. He tuntuvat olevan enemmän tietyn stereotyyppisen ihmistyypin edustajia kuin eläviä ihmishahmoja: välinpitämätön äiti, lahjakas ja pohjimmiltaan kiltti tyttö, joka ajautuu huonoille teille, tytön uusi, varhaiskypsä ja villi ystävätär… Aihe on toki tärkeä, mutta tämä tarina on kyllä kerrottu jo moneen kertaan ennenkin. Tekee lisäksi mieli kysyä eikö kirjailija ole saanut upotettua kaikkia haluamiaan sävyjä ja ajatuksia itse tekstiin, kun hänen täytyy vielä selventää asiaansa epilogissa, jossa esitellään alleviivaavan suorasanaisesti naiskaupan historiaa ja listataan halki, poikki ja pinoon ne asiat, joista ilmiö juontaa juurensa.