Paronitar puussa

Että elämä ei kävisi liian harmoniseksi ja rauhalliseksi, täytyy välillä lukea sotakirjallisuutta. Ja mikäs on lukiessa, kun M kantaa kirjastosta pinon, josta valikoida. Jonathan Littellin kohutun ja palkitun tiiliskiven Hyväntahtoiset lukeminen kävi ylivoimaiseksi siinä viikossa, jonka kirjasto soi lukuaikaa, eivätkä ensimmäiset kymmenet sivut myöskään onnistuneet vielä vakuuttamaan tarpeesta lukea koko kirja. Ehkä se olisi myöhemmin parantunut.

Sen sijaan tartuin Frederic Manningin kooltaan huomattavasti pienempään sotateokseen Harva hyvin kuolee, jonka kirjoittajalla on omakohtainen kokemus kuvaamastaan sodasta. Kirja sijoittuu I maailmansodan länsirintamalle, Sommeen ja Ancreen, joissa paitsi kirjan sankari sotamies Bourne komppaniansa mukana, myös kirjailija Manning oli sotilaana. Sommehan kuuluu maailmanhistorian pahamaineisimpien taisteluiden joukkoon brittien etenkin hyökkäyksen alkuvaiheessa kärsimien valtavien tappioiden vuoksi. Kirjan kuvaamana aikanakaan tilannetta Sommen rintamalla ei voi kuvailla helpoksi.

Kirja itsessään on hyvä. Alkuperäisenä julkaisuajankohtanaan (1930, sensuroitu versio 1929) se epäilemättä edusti sodan illuusioiden riisumista tavalla, jota on vaikea nykyään kuvitella. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana sota nähtiin vielä kunnian kenttinä, joilla miehet ottivat mittaa itsestään ja toisistaan urhoollisuuden ja isänmaallisuuden hyveissä. Tämän kuvan Manning kiistää: hänen kuvaamansa sota on kurjaa, älytöntä, likaista ja tylsyttävää. Sotilaiden keskeinen päämäärä on ottaa kaikki irti elämästä niin kauan kuin voivat: “Syökää, juokaa ja iloitkaa, sillä huomenna te kuolette!” Tämä kaikki on meille jo tuttua lukemattomista sotaa kuvaavista romaaneista, muistelmista ja elokuvista, mutta Manningin teoksen julkaisuajankohtana sen ilmeisesti tiesivät vain sodan omakohtaisesti kokeneet. Niinpä esimerkiksi Ernest Hemingway sanoi lukevansa teoksen vuosittain muistaakseen asioiden todellisen laidan.

Kirjan sankari Bourne on kiinnostava ja sympaattinen hahmo. Hän on jopa niin sympaattinen, että kirjallisessa mielessä hän ja hänen kohtalonsa muodostavat kenties teoksen heikon kohdan. Bournen kohtalo on hiukan liian aavistettava, hänen hahmonsa hiukan liian puhdasotsainen säilyttääkseen täydelleen uskottavuutensa. Mutta ehkäpä kokonaisuus olisi liian toivoton, liian synkkä, ilman tämän sodan jumalattaren alttarille uhrattavan miehen lujana säilyvää ihmisyyttä.