Paronitar puussa

Kirjoja ja muuta kulttuuria

Christopher Burns: Jään viettelys. (The Condition of Ice, 1990. Suom. Otava, 1991).

Kirja on julkaistu Otavan Kirjastossa, joka on profiloitunut omien sanojensa mukaan maailmankirjallisuuden valioihin. Enimmäkseen hyviin kirjoihin olen sarjassa törmännytkin, eikä Christopher Burnsin Jään viettelys muodosta poikkeusta. Erinomaisen jännittävässä ja hyvin kerrotussa teoksessa on kysymys ystävyydestä, rakkaudesta, elämästä, ponnistelusta äärirajoilla ja siitä, mitä kaikkea ihminen on valmis uhraamaan tavoitteidensa vuoksi. Ja vuorikiipeilystä.

Ystävykset Hansi ja kirjan minäkertoja Ernst ovat nuoresta saakka harrastaneet vuorikiipeilyä yhdessä. Nyt he ovat päättäneet - tai oikeastaan Hansi on päättänyt, ja pyytänyt Ernstin mukaansa - valloittaa voittamattoman Versucherinin pohjoisseinämän. Kilpajuoksu muita kiipeäjäryhmiä vastaan on totista, eikä Hansi ota korviinsa epäröintiä tai perääntymistä. Kunnia on tärkeintä. Kaikkeen kietoutuu myös 1930-luvun kansainvälinen politiikka. Hyvin alkanut seinämän valloitus kääntyy kuitenkin ystävysten kiirastuleksi, jossa on kysymys elämästä ja kuolemasta.

Burns kuvaa kiipeämistä tavalla, joka piti ainakin minut lukijana vankasti otteessaan. Ihminen äärirajoilla, henkensä uhalla valloittamassa armottomalta luonnolta aina uutta jalansijaa on huikea, mutta samalla erittäin karmaiseva ajatus. En ole itse tosiaankaan mitään ääriolosuhteiden tyyppiä.

Ottaen huomioon kirjan laadukkuuden - ja sen, että se on ylipäätään suomennettu - on kummallista, että kirjailijasta ei löydy juurikaan tietoa netistä. Ei kotisivua, ei biografiaa kustantajan sivulla, ei juuri mitään. Muutamia mainintoja vain; ilmeisesti Burns on julkaissut viisi romaania, mutta muuta ei kai häneltä sitten ole suomennettu. Se on harmi, sillä mielelläni olisin lukenut lisääkin tätä lajia.

RSS 2.0 | Paluuviite | Kommentoi

Jätä vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image