Paronitar puussa

Kirjoja ja muuta kulttuuria

Erna Osland: Punaisen huoneen tyttö. (Tammi, 1994, alk. Kryssord, 1990).

Tämä norjalaisen lasten- ja nuortenkirjailija Erna Oslandin teos tarttui käteeni kirjaston aikuisosaston hyllystä, johon se oli sijoitettu todennäköisesti arkaluontoisen aiheensa vuoksi. Punaisen huoneen tyttö käsittelee nimittäin insestiä. Aihe on tärkeä, ja on hyvä, että joku kirjoittaa siitä nuorille suunnatun kirjan. Muu kirjassa onkin sitten huonoa. Juoni on naiivi. Kirjan sävy on aika kevyt - siis siihen nähden, millaisia seurauksia insestistä tosiasiassa on lapsen tai nuoren psyykkiselle hyvinvoinnille.  No, nuortenkirjassa ei tietysti ole tarpeen käsitellä vaikeaakaan aihetta ylivoimaisen synkästi, mutta tämä kyseinen kirja on kyllä joko suunnattu ihan lapsille (noin 10-vuotiaille) tai sitten aliarvioi pahasti nuorten kyvyn käsitellä vaikeita asioita. Ja vielä: jos kirjallisuuden avulla halutaan antaa lapsille välineitä suojata itseään seksuaaliselta hyväksikäytöltä, niin kannattaisi keskittyä sellaiseen hyväksikäyttöön, jota lapset useimmiten kohtaavat - toisin sanoen perheen ulkopuolisen henkilön tekemään. Suoranainen insesti, josta tämä kirja kertoo, on huomattavasti harvinaisempaa.

Takakannen mukaan teos on voittanut Pohjoismaisen nuortenkirjakilpailun vuonna 1990. Täytyy sanoa, että sillä kertaa on kyllä palkittu aiheesta, ei kirjasta.

RSS 2.0 | Paluuviite | Kommentoi

Jätä vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image